Sydämesi lyö, jotain suurta ja villiä täytyy tapahtua, ua ua

Hola :)

Pihalla on aikamoinen lumimyrsky, ja samanlaiselta tuntuu mun päänkin sisällä! Eilen alkoi tää kirjoitusrumba oikein kunnolla äikän essee kokeella ja tänään pitäis tehdä viime hetken kertausta huomista psykaa varten! Mutta jotenkin vain pelkkä kirjojen kattominenkin saa mut mörisemään ja näkemään punaista! (tai ei punaista, koska siitä mä tykkään, ehkä enemmänkin semmosta kökön keltasta! xD) 

Soffun kanssa just puhuttiin siitä, että mitä kaikkea mä otan syksyllä mukaan jos ja kun mä syksyllä muutan jonnekin päin Suomea. Toisaalta aika innostava ja ihana ajatus, oon aina tienny et haluan pois tästä tuppukylästä (anteeksi nyt kaikki Jurvaa rakastavat ihmisotukset, ja hei kyllä mäki tästä tykkään, en vaan ehkä loppuelämääni täällä halua viettää..) ja ajatus omasta asunnosta ja itsenäisyydestä ja aikuisuudesta lainausmerkeissä ym. on aikas innostava ja jännittävä myöskin! Tykkään haasteista, haluan ottaa selvää että miten hyvin pärjään yksin, omillani! Toisaalta vähän jänskättää ja pelottaakin...Ihan outo kaupunki, minun suuntavaistot sekä yksinäinen kämppä ja mun jutteluhalut ja seuran kaipuu...voiiivoiiiivoiii, päädyn luultavasti juttelemaan kahvinkeittimelle xD (ei tosin olisi eka kerta...xD)

Mutta toisaalta, mitäpä turhaa sitä stressata! Selvisin Argentiinastakin, tää on melkein samanlainen juttu, tosin vaan 10 kertaa helpompana! Ihmiset ensinnäki ymmärtää mua ja puhuu samaa kieltä! Oon superpaljon lähempänä ja kulkeminen on tosi paljon helpompaa! Voin oikeesti soittaa ihan puhelimella eikä tarvi setviä skypen kanssa ja aikaeroakaan ei oo! Ruoka on tuttua ja turvallista ja saan opiskellakin omalla äidinkielellä! Tuun asumaan luultavasti yksin, eli uuden perheen tavoillekaan ei tarvi opetella! Eli juu, kokemuksesta tulee huomattavasti helpompi, tosin pitkäaikasempi ja ehkä jopa tylsempi, who knows. 

Mä tässä puhun aivan niinkuin se olis jo varmaa, että saan opiskelupaikan. Vaikka eihän se ole. Kirjotuksista selvittyäni edessä olis hirmuinen stressin paikka pääsykokeiden kanssa. Joita on aikas paljon, minä tyhmä kun hain aika moneen paikkaan. Mutta ei kai siinä auta muu kuin tehdä parhaansa ja kattoa että mihin se riittää. Onhan mulla niitä varasuunnitelmia kuitenkin ;D Eli anyway, vaikken mitään koulupaikkaa saisikaan, tuun luultavasti kuitenkin muuttamaan jonnekin pois pois täältä! 

Olisi tietysti ihanaa jos mun haluamia aloja vois opiskella tässä lähempänä sattuneesta T:llä alkavasta syystä :) mutta kun ei voi niin ei voi...Onneksi Suomessa välimatkat on niin pieniä ja junalla ne menee aikas nopeesti! Ja aina jos tuntuu pitkältä niin voi ottaa vertailukohteeksi Argentiinan. Joko Argentiinan sisäiset välimatkat, esim 36 tunnin bussimatkat, tai ihan ne Argentiinan ja Suomen väliset tuhannet kilometrit! Kun niitä hetken muistelee, niin eiköhön 3-4 tunnin junamatkat oo aika luksusta :D 

Vaikka tunnenkin olevani ihan valmis muuttamaan jonnekin, alottamaan uuden jutun mun elämässä, niin vähän sitä mietityttää että oonko oikeesti valmis? Osaanko mitään?! Se mun täytyy tunnustaa et hieman blondi ja uusavuton oon, koska en osaa vaihtaa lamppua. Tai lämmittää saunaa. Tai käyttää oikeastaan mitään teknistä laitetta, hyvä jos telkkarin saan yksikseni päälle xD Auton kanssa en osaa mitään, mennä eteenpäin ja silleen, mut jos jotain hajoaa niin ihan oon kyllä sormi suussa. Ja oon tosi loistava eksymään aina. Mutta ehkä nämä kaikki jutut oppii, ja onneksi mä sentään uskallan myöntää nää ja kysyä apua! :D Enköhän mä aina jostain edes jonkun löydä, joka osais auttaa mua akuuteissa hätätapauksissa xD Pitää toivoa että mun tulevat naapurit olis tooooosi ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä x) 

Hmmm...mulle tuli semmonen olo, et ajattelen liikaa tulevaisuutta. Ja menneisyyttä. Enkä osaa nauttia nykyhetkestä tarpeeksi. Oliskohan näin?! Ja onko esim. tulevaisuden miettimisessä mitään väärää? Eipä kai, kunhan ei liian utopistisia tavoitteita itelleen laita, tai ainakaa pety kauheesti jos ne ei toteudukkaan :D vaikkaa oonkin sitä mieltä, että melkein mitä vain voi tapahtua, jos jaksaa toivoa ja uskoa ja yrittää :) 

Oon hieman taikauskoinen, ja äsken toivoin ihan onnessa taas, kun multa tippui ripsi. Lapsellista? Maybe. Toimivaa? Maybe. Tekee mut iloiseksi ja positiiviseksi? Yes. Jotain harmia jollekin? Not. Joten miksi en jatkais näitä mun pieniä hölmöjä tapoja (esim. ripsen puhallus, tähdenlennosta toivominen, aivastuksesta ennustaminen, 01:01 toiveet jne jne xD) Uskon myös, et iloa voi tartuttaa. On tosi hauskaa hymyillä jokaselle ohikulkijalle ja huomata, kuinka (ainakin useimmiten) se tarttuu! Joskus ihmiset tosin vaan hämmentyy...:D 

Muistinko sanoa, että tosiaan hakemuksen laitoin. Kouluhin. Yliopistoihin. Erityispedagogiikkaa, luokanopettajaa ja psykaa. Saa nähdä mikä musta nyt sitten lopuuksi tulee :D Jos tulee. Ja saa nähdä että missä päin Suomea noita hymyjä yritän tartuttaa syksyllä. Ehkä Tampereella, ehkä Jyväskylässä, ehkä jopa Helsingissä tai Raumalla. Mutta just nyt mä aion yrittää tartuttaa sen mun psykan kirjoihin ihan täällä Jurvassa, kotisohvan nurkassa. Voi olla aika vaikee tehtävä, mutta yrittänyttä ei laiteta! :D (oon aina miettiny, että MINNE sitä ei laiteta?! Ja minne sitten ne, jotka EI yritä LAITETAAN?! elämän suuria kysymyksiä...)

Vielä lopuksi pitää vähän leikkiä rasittavaa ja ylireagoivaa tyttöystävää ja vähäsen vain hehkuttaa että meillä tuli tänään tuon mun höppänän kanssa 4 kuukautta yhdessäoloa täyteen! :) Eihän se vielä mikään kovin pitkä aika oo, mutta toisaalta onhan se ihan mukavaa, kun asiat on menny näin hyvin jo näin kauan! Kai sitä vähäsen saa hehkuttaakin (: Hassua, kuinka onnelliseksi yksi ihminen voikaan mut saada <3

Ja tässä loppukevennykseksi biisi, josta tykkään ihan vaan yksinkertasesta ton "ua ua" kohdan takia xD