Mutta halusit ihmisen, sen viat sen heikkouden

Hui taas on mennyt ihan hirveesti aikaa siitä kun viimeksi kirjoitin. Oon kauheen laiska tämän blogin kanssa ja välillä mietin että onko ihan turhaakin tämä kirjottelu...Noh, omaksi iloksi mä tätä kai teen, lukekoon ken uskaltaa ja jaksaa :D Mikään pakkohan ei oo! Mun tekee useinkin mieli kirjotella jotain, mutta sitten se kuuluisa kiire valtaa taas mun elämän (muka..xD) ja kirjottaminen jää. Tai sitten jotkut asiat vaan on liian henkilökohtasia jaettavaksi näin julkisesti täällä vaikka niistä ehkä tekskin mieli kirjottaa...Noh, anyways, tässä sitä taas ollaan, valmiina tai ei :P 

Tällä hetkellä istun Jurvan lukion oppimispesässä. Töissä ollaan siis. Jajaja oikein taas kunnon työntekijä eiku :D Puolustuksena voin sanoa, että avustettavani tekee ryhmätyötä ryhmänsä kanssa eikä tarvi mua yhtään mihinkää just nyt. Aika usein loppujen lopuksi on semmosta, että oon itse asias aika turha. Mut sehän on kai hyvä asia! Toisaalta välillä vähäsen tylsääkin voi olla, mutta onneksi kirjat on keksitty! Oppitunneilla on hyvää aikaa lueskella jne. ja nyt kun kerta koneita on käytettävissä, nii aattelin käyttää ajan hyödyksi ja höpötellä tänne vähän! Nyt kun ei ketään muutakaan kuulijaa oo...

Tosiaan nyt on jo marraskuu. Jaiks! Aika hiihtää kauheeta vauhtia, aina ihan hämmästyn kun katon kalenteria ja tajuan että taas on menny viikko tms. Nyt on tosin maanantai, ja viikko on vasta edessä. Se on kuitenki vähä kivempi viikko, koska töitä on tämän jälkeen vasta torstaina ja perjantaina ja niinäkin vain muutama tunti koska koeviikko! :) Tämän kunniaksi pidetään Teemun kanssa pieni loma ja lähetään huomenna käymään mökillä :) Mulla on vakaa aikomus RENTOUTUA siellä!!!  

Oon tosiaan vähän rentoutumisen tarpeessa...Oon kauheen taitava stressaamaan ja murehtimaan kaikesta, ja ehkä joku syysmasennuskin yrittää puskea pintaan. Usein nimittäin huomaan, että on sellanen olo ettei yksinkertasesti vain jaksa. Mitään. Ja samaan aikaan tuntuu että pitäis jaksaa niin paljon kaikkea! Vaikka monet niistä asioista ja paineista onkin mun itse kehittämiä pään sisäisiä ongelmia...Ongelmia kuitenkin, ja on vain usein niin uupunu olo. Ja kaikki varmaan arvaa mitä siitä aiheutuu!? Ei ainakaa mitään ihanaa ja iloista ja aurinkoista...Noh, mutta Anitan kanssa todettiin eilen, sateen jälkeen paistaa aina aurinko! Pitää vaan jaksaa uskoa siihen ja keskittyä nauttimaan niistä pienistä asioista! Keskittyä olemaan positiivinen. Ja välillä voi jopa jättää jotain tekemättäkin, jos ei vain jaksa :D (Sen huomaa esim mun huoneen siisteydestä kröhöm...) Aina ei tarvi onnistua. Aina ei tarvi olla hyvä.

Mun kalenteri on ihan täynnä - niinkuin yleensä. Yritin tässä miettiä syitä siihen, että aina onnistun haalimaan paljon tekemistä, vaikka tiedänkin sen aiheuttavan turhaa stressiä yms. Tulin siihen tulokseen, että yksinäisyys pelottaa mua. Pelkkä oleminenkin jotenkin pelottaa. Mulle tulee turha olo, ja pelkään ehkä myös, et jos en suostu johonkin, niin ihmiset ei muka tykkäis musta tai jotain. Tykkään olla mukana monessa ja nähdä ihmisiä ja touhuta ja tietää olevani jotenkin "hyödyllinen". Ja toisaalta myös ystävien näkemiseen menee vähän enemmän aikaa nyt, kun ei asutakaan niin lähellä. JAKAANTUMINEN onkin mulle arkipäivää :D Musta on kehittymässä aika ekspertti ajan jakamisessa miljoonalle eri asialle. Työ, avoin yliopisto, kerho, partio, leiriavustaja-koulutus, Rotex-hommat...Ja sitten tietysti ne tärkeimmät, eli Teemu, perhe, ystävät, sukulaiset! Toisaalta osaan kai aika hyvin aikatauluttaa elämäni niin että ehdin kaikkeen ja näin, mut toisaalta tuntuu pahalta, että aina pitää aikatauluttaa. Miksi elämän pitää olla niin kiireistä? Vai tehdäänkö me itse siitä vaan sellasta? Kuvitellaanko me et aina on kiire, vaikkei olisikaan? Miksi tuntuu siltä, että nykyään kaikesta on tullut suorittamista ja pärjäämistä ja tuloksia ja vertailua ja kilpailua ja aina vain paremmaksi ja paremmaksi pyrkimistä? Miksi ite oon siinä kaikessa mukana? 

Aina välillä sitä meinaa kai unohtaa sen, mikä on oikeesti tärkeetä. Ja jos aikaa rupeen jakelemaan ja jaksottamaan, niin mun pitäis aina muistaa laittaa ne OIKEAT asiat etusijalle. Eikä ottaa turhia paineita onnistumisesta ja ehitimisestä aina. Mä en oo täydellinen, en tuu koskaan olemaankaan, eikä mun tarvikaan. Ei kaikkeen voi ehtiä, eikä tarvikaan. Mun pitää thehdä just niitä asioita, joita haluan ja joista tykkään, ja lopettaa stressaaminen. Koska murehtimalla liikaa ja väsyttämällä itteni puhki mä teen vaa hallaa itelleni ja ihmissuhteilleni. Toisaalta, mä tiedän että tykkään tehdä paljon kaikenlaista. Ei mun tarvi kalenteria totaalisesti tyhjätäkään. Pitäis vaan oppia tekemään ne asiat ilman stressiä :D Kylläpäs on fiksu olo nyt! Tuli melkein ku joku psykan essee, hohhoijaa...

Vielä lopuksi vähäsen lisää syvällisyyttä :D Tai jotain hempeilyä, miksi sen nyt sit kukakin haluaa luokitella. Mun suurin voimavara nyt mun mielialavuoristoradan ja stressikalenterin keskellä on mun rakas. Teemu jaksaa kestää mua aina enemmän tai vähemmän kärsivällisesti! Liian harvoin muistan vaan kiittää siitä ja kertoa kuinka paljon oikeesti sen tuki mulle merkittee <3 Kiitos, rakas!